Skip to content Skip to footer

Torrequebrada

Torrequebradan golfkentän 7-väylän on nähnyt jokainen Fuengirolasta Benalmadenaan rantatietä ajanut: avaus tapahtuu ylhäältä alaspäin ja par4:n viheriö sijaitsee pienen lammen takana, aivan ohivievän tien vieressä. Viheriön toisella puolella on 8-vylän tiijauspaikka.

Tämä 7-väylä kuvaa hyvin koko Torrequebradan golfkenttää: vaihtelevat väylät yllättävät ensikertalaisen näyttävyydellään ja jaksavat yllättää kentän jo tuntevankin monipuolisuudellaan.

Väylät kulkevat keskellä asutusta, mutta siten, että madren soppakulhoon ei pahemmin ole vaaraa avausta tempaista. Samalla sijainti tekee kentästä lähes urbaanin ympäristön: lentokentälle on vartin ajomatka, meri on ihan vieressä ja elämää sykkivä Aurinkorannikko kaikkialla ympärillä.

Väylät ovat toinen toistaan näyttävämpiä, ja kuuluisia hyvästä kunnostaan. Viheriöt ovat isoja ja mielenkiintoisia lukea. Kentän henkilökunta on paitsi osaavaa, myös erittäin palveluhenkistä.

Kentän voi mainiosti kävellä, mutta korkeuseroa on sen verran, että autokin on perusteltu ratkaisu.

Ja kierroksen jälkeen kupponen juomaa klubitalon terassilla toimii varmasti – tai vaikkapa jokin maukkaista salaateista. Samalla voi seurata, kuinka muut pelaajat kamppailevat kentän päätösreiän kanssa: terassilta aukeaa näköala koko väylälle 18 ja viheriö sijaitsee klubitalon vieressä.

Ensikertalaisen kannattaa varata aikaa kentän löytämiseen: vaikka reitti on lopulta selkeä, melkoista kieppumista pitkin Torrequebradan katuja pitää sietää. Koordinaattien iskeminen navigaattoriin ei ole huono ajatus.


YHTEYSTIEDOT:
Puhelin: +34 952 442 742

2025 Kenttä suljettu/osittain suljettu huoltotöiden vuoksi:
07.04 ja 10.04.2025 : 2x 9 reikää
08.04 – 09.04.2025 : Kenttä suljettu
16.6.-3.9.2025: Greenien uusintatyöt (reiät 4 ja 8) Ko. ajalla toinen kierros samaan hintaan (One day unlimited). Varataan ensimmäisen kierroksen päätyttyä. Buggy toiselle kierrokselle -50%.

Kentän tiedot

  • Suunnittelija
  • Jose Gancedo
  • Avattu vuonna
  • 1976
  • Kentän osoite
  • Urb. Torrequebrada, Edificio Club de Golf, 29630 Benalmadena, Costa del sol, Espana
  • Väyliä
  • 18
  • Valkoinen tee
  • Par 72, 5852 m
  • Keltainen tee
  • Par 72, 5763 m
  • Sininen tee
  • Par 72, 5021 m
  • Punainen tee
  • Par 72, 4881 m
Ajo-ohjeet
Aja vanhaa N-340 ( rantatie ) Benalmádenan suuntaan ja käänny oikealle kilometripylvään 220 kohdalta. Risteyksessä Torrequebrada-Casinon viitat. Aja moottoritien alta ensin vasemmalle ja heti ensimmäisestä oikealle. Tästä risteyksestä alkaa viitoitus klubille, jonne on matkaa n. 2 km.

Hinnasto

VoimassaPAR1 €Norm. €Huom
29.1.26-18.2.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
29.1.26-18.2.26114119Mediodia:10:36 jälkeen
19.2.26-22.3.26124129early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
19.2.26-22.3.26137142Mediodia:10:36 jälkeen
23.3.26-23.3.2655552 x 9 reikää
KENTÄN HUOLTOTYÖT
24.3.26-25.3.26KENTTÄ SULJETTU
26.3.26-26.3.2655552 x 9 reikää
HUOLTOTÖIDEN JÄLKEINEN ERIKOISHINTA
27.3.26-1.4.267070HUOLTOTÖIDEN JÄLKEINEN ERIKOISHINTA
2.4.26-8.4.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
2.4.26-8.4.26114119Mediodia:10:36 jälkeen
9.4.26-31.5.26124129early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
9.4.26-31.5.26137142Mediodia:10:36 jälkeen
1.6.26-28.6.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
1.6.26-28.6.26114119Mediodia:10:36 jälkeen
29.6.26-2.9.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
29.6.26-2.9.268691Mediodia:10:36 jälkeen
3.9.26-22.11.26124129early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
3.9.26-22.11.26137142Mediodia:10:36 jälkeen
23.11.26-6.12.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
23.11.26-6.12.26114119Mediodia:10:36 jälkeen
7.12.26-25.12.268691early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
7.12.26-25.12.26100105Mediodia:10:36 jälkeen
26.12.26-31.12.26100105early bird
Mañana:Klo 08:00-10:24
26.12.26-31.12.26114119Mediodia:10:36 jälkeen
1.1.26-31.12.264243golfauto