Skip to content Skip to footer

Valle Romano

Valle Romano on yksi uusimmista Aurinkorannikolle avatuista kentistä. Mukana kenttää tekemässä oli myös legendaarinen Severiano Ballesteros, mutta hänen voimansa uupuivat loppusuoralla. Kenttä saatiin kuitenkin valmiiksi.

Luonnonkauniissa vuoristomaisemassa kiertävä kenttä hätkähdyttää välillä komeilla tiijauspaikoilla: alaspäin lyötäviä reikiä ovat mm. väylät 1, 6 ja 12. Mutta näissäkin vara parempi: kokenut pelaaja vaihtaa pitkään rautaan, sillä alaspäin lentää pallo joka tapauksessa, mutta vain jos peliväline pysyy väylällä – slaissi ja hookki rankaisevat välittömästi.

Meri, Gibraltar ja Marokko toimivat taustamaalauksina, eivätkä rumenna maisemaa.

Väylät on nimetty espanjalaisten golfklassikoiden mukaan ja omat nimikkoväylät löytyvät niin Sevelle, Olazabalille kuin Malagan Sikari-Sakari Jimenezillekin. Viime aikoina kierros on aloitettu väylältä nro. 10, mikä onkin inhimillisempi aloitus kuin julma nro 1.

Vasta muutaman vuoden avoinna ollut kenttä on huippukuntoinen. Auto on välttämättömyys, sillä siirtymät ovat melko pitkiä ja korkeuserojakin siis löytyy. Uusien autojen isoista gps-näytöistä voi tehdä itselleen pelisuunnitelmaa ja niissä näkyvät mm. edellä kulkevat golfautot.

Valle Romano on nykyaikaa myös siinä mielessä, että monia väyliä reunustavat – myymättömät – asunnot.

Klubitalo on komea ja keittiö erinomainen, samoin suihku- ja pukeutumistilat.

YHTEYSTIEDOT:
Puhelin: +34 952 800 600

Kentän tiedot

  • Suunnittelija
  • Cabell B. Robinson
  • Avattu vuonna
  • 2010
  • Kentän osoite
  • Valle Romano Golf & Resort, C. Villa Borghese, 1, 29680 Estepona, Málaga, Espanja
  • Väyliä
  • 18
  • Valkoinen tee
  • Par 71, 6231 m
  • Keltainen tee
  • Par 71, 5868 m
  • Sininen tee
  • Par 71, 5392 m
  • Punainen tee
  • Par 71, 4935 m
Ajo-ohjeet

Hinnasto

VoimassaPAR1 €Norm. €Huom
1.1.26-28.2.267984
1.1.26-28.2.2698100golfauto
1.1.26-28.2.267779golfauto
twilight
Klo 13:00 jälkeen
1.3.26-20.5.26102105
1.3.26-20.5.26112115golfauto
1.3.26-20.5.268184golfauto
twilight
Klo 16:00 jälkeen
21.5.26-30.6.267984
21.5.26-30.6.2698100golfauto
21.5.26-30.6.267779golfauto
twilight
Klo 16:00 jälkeen
1.7.26-31.8.267073
1.7.26-31.8.268588golfauto
1.7.26-31.8.267071golfauto
twilight
Klo 16:00 jälkeen
1.9.26-30.9.267984
1.9.26-30.9.2698100golfauto
1.9.26-30.9.267779golfauto
twilight
Klo 16:00 jälkeen
1.10.26-30.11.26102105
1.10.26-30.11.26112115golfauto
1.10.26-30.11.268184golfauto
twilight
lokakuussa klo 16 jälkeen, marraskuussa klo 13 jälkeen
1.12.26-31.12.268479
1.12.26-31.12.2698100golfauto
1.12.26-31.12.267779golfauto
twilight
Klo 13:00 jälkeen